Onko sinulla jo vankkaa kokemusta infra-alalta ja haluat työskennellä alan vaativissa työtehtävissä, työnjohtajan tehtävissä tai kenties työskentelet jo alan yrittäjänä?

Koulutuksen suorittamalla lisäät ja päivität alan ammatillista ja substanssiosaamistasi. Opit ymmärtämään työryhmän etuhenkilötyöt ja ammatinohjauksen sekä hallitsemaan turvallisuuden ja talouden. Työssä osaat huomioida kustannustehokkuuden, ja kykenet hahmottamaan työtehtävät laajempien kokonaisuuksien kannalta.

Kokemustasi ja teoriatietoa yhdistämällä pystyt monipuolisiin ongelmanratkaisuihin sekä erikoisosaajana kehittämään tuotteita ja palveluita. Osaat myös arvioida työprosesseja ja huolehtia, että työympäristön työ- ja toimintatavat noudattavat kestävää kehitystä ja eettisiä periaatteita.

Maarakennusalan erikoisammattitutkinto -opinnot suorittanut osaa työskennellä maarakennustyömaalla itsenäisesti, taloudellisesti, joutuisasti ja laadukkaasti. Hän tuntee maaperän, maarakentamisen tavat ja niihin vaikuttavat olosuhteet sekä maarakentamisen materiaalit ja käyttökohteet. Hän osaa soveltaa erikoisosaamistaan työtehtäviensä ratkaisuihin ja suunnitella omat työnsä huomioiden muiden toimenpiteet ja työt. Hän osaa ottaa huomioon työmaan kokonaistilanteen ja toimia yhteistyössä työtovereiden, esimiesten ja asiakkaiden kanssa. Hän osaa toimia turvallisesti ja ammattitaitoisesti maarakennustyömaalla ja hallitsee suorittamiensa tutkinnon osien työt ja tiedot. Hän osaa kuunnella ohjeita ja tulkita piirustuksia ja suunnitelmia. Hän osaa käyttää oikeita työmenetelmiä ja -koneita sekä huoltaa tarvitsemiaan koneita. Hän käsittelee ja varastoi tarvikkeet ja materiaalit ohjeiden mukaisesti ja on riittävän kielitaitoinen. Hän on suorittanut vaaditut turvakortit.

Tutkinnon myötä parannat työllistymistäsi, uralla etenemistäsi ja vahvistat yrittäjyyttäsi. Se antaa sinulle monipuolisen taidon toimia ammattimaisesti erilaisissa infra-alan vaativissa työtehtävissä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Alakohtaiset erityisvaatimukset (SORA-lainsäädäntö)

Tutkinto kuuluu SORA-lainsäädännön piiriin, tutustu tutkintokohtaisiin terveydentilavaatimuksiin: Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset

Kielitaitovaatimustaso

B1.1

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi olla tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Saattaisit olla kiinnostunut myös Lähiesimiestyön ammattitutkinto -koulutuksesta, tutustu!