Huippuosaamisen kehittäminen koneistuslajissa
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Ylä-Savon ammattiopisto, oppisopimuskoulutus
Hankkeen taustaa ja tavoite
Huippuosaamisen kehittäminen –hanke toteutetaan valtakunnallisena verkostoyhteistyönä oppisopimuskoulutuksen yhteydessä. Skills Finland ry on myöntänyt Ylä-Savon koulutuskuntayhtymälle huippuosaamisen valmennusyksikön statuksen. Yksikkö koordinoi koneistuslajien valmennus- ja kehittämistoimintaa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää valtakunnallista valmennusverkostoa. Verkosto koostuu opiskelijoista/valmennettavista ja heidän kouluttajatyönantajistaan, tietopuolisen koulutuksen ja tutkintotilaisuuksien järjestäjistä, huippuvalmennusyksiköstä ja oppisopimuskoulutusten järjestäjistä. NC-koneistuksen verkosto on suunniteltu aloitusvaiheessa noin viidelle (5) valmennettavalle.
Huippuvalmennuksen tavoitteena on v. 2012 loppuosalla valita karsintakilpailuilla edustaja ja hänelle varaedustaja seuraavaan World Skills –kilpailuun (lyhenne WS). Huippuosaajien valmentajat, työpaikkakouluttajat ja opettajat saavat kollegiaalista tukea ja rohkeutta valmennustoimintaansa. Oppisopimuskoulutuksessa toiminta työyhteisön jäsenenä, työn yhteydessä tapahtuva oppiminen ja oman osaamisen kehittäminen ovat keskeisiä osia valmennustoiminnassa. Valmistava tietopuolinen koulutus ja ammattiopistoissa eri alojen opetustoiminta kehittyy, kun valmennus- ja kilpailutoiminnan kokemukset hyödynnetään kouluttajatyöpaikkojen, oman oppilaitoksen ja verkosto-oppilaitosten opetustoiminnassa.
Ylä-Savon ammattiopisto on tehnyt pitkäjänteistä työtä koneistusalan ammattitaitovalmennuksessa. Oppisopimuskoulutuksen yhteydessä toteutettavaa valmennusta WS –kilpailuihin on ollut v. 2004 alkaen. Ammattiopistolla on käytössään laaja ja nykyaikainen koneistusalan opetuskalusto. Käytännön valmennustyön organisoinnista ja toteutuksesta vastaa koneistuslajien valmentaja Mikko Vepsäläinen. Hän osallistui kilpailijana WS –kilpailuihin Helsingissä v. 2005.
Hankevastuuhenkilöt:
Ylä-Savon ammattiopiston huippuvalmennusyksikkö on
Educaworks Oy
Yrittäjäntie 2, 74130 IISALMI
CNC-jyrsinnän lajipäällikkö, CNC-jyrsinnän ja -sorvauksen valmentaja
Mikko Vepsäläinen
0400 799 831
mikko.vepsalainen@ysao.fi
Koneistuksen huippuvalmennus –hanke
Hankevastaava
Jori Kortetjärvi
0400 792 817
jori.kortetjarvi@ysao.fi
Oppisopimusjohtaja Esko Kekkonen
PL 30 (Asevelikatu 4), 74101 IISALMI
p. 0400 793 103
esko.kekkonen@ysao.fi
Koulutusalajohtaja Vesa Miettinen
PL 30 (Asevelikatu 4), 74101 IISALMI
p. 0400 793 107
vesa.miettinen@ysao.fi
Oppisopimuskoulutus ja sen yhteydessä huippuvalmennus
Nuoren ammattilaisen ja hänen kouluttajatyönantajansa välille solmitaan oppisopimuskoulutus, kestoaika on yleensä 2v. Tavoitteena on ollut valmentautua karsintakilpailujen kautta kohti Suomen edustajuutta tai varaedustajuutta WS –kilpailuihin, menestyä itse kilpailuissa sekä suorittaa koneistajan ammattitutkinto tai kone- ja metallialan perustutkinto.
Nuoren valmennettavan valmistava tietopuolinen koulutus muodostuisi kolmesta osasta: 1) omassa työyhteisössä tapahtuvasta oppimisesta ja oman osaamisen kehittymisestä, 2) tietopuolisesta koulutuksesta ja tutkintotilaisuuksista alan oppilaitoksessa ja 3) huippuvalmennuksesta pääsääntöisesti Ylä-Savon ammattiopiston hallinnoimassa yksikössä Iisalmessa.
Valmennettavalle laaditaan jokaiseen em. oppimisympäristöön henkilökohtaistettu koulutuksen/valmennuksen sisältö- ja toteutussuunnitelma. Nämä suunnitelmat yhdessä muodostavat tavoitteen mukaisen kokonaisuuden.
Valmennuksessa on selkeästi kaksi vaihetta: 1) valmentautuminen karsintakilpailuihin, joissa valitaan lajin Suomen edustaja ja varaedustaja WS –kilpailuihin. Näille kahdelle henkilölle täydennetään ja tarkennetaan valmennussuunnitelmaa, jonka tavoitteena on menestyminen itse WS –kilpailussa. Tietopuolisen koulutuksen järjestäjä vastaa kaikkien valmennustoimintaan osallistuvien henkilöiden tutkintokokonaisuuden suorittamisesta.
Toimenpiteet huippuvalmennuksen ja oppisopimuskoulutuksen aloitus- ja suunnitteluvaiheessa
- Kone- ja metallialan opettaja Taitaja- ja/tai Skills –toimintaa tuntevana kartoittelee potentiaaliset valmennettavat ja heille mahdolliset oppisopimuskoulutustyöpaikat.
- Hän on yhteydessä alueensa oppisopimuskoulutuksen järjestäjään ja keskustelee asiasta. Paikallinen oppisopimuskoulutuksen järjestäjä on puhelin- tai sähköpostiyhteydessä Ylä-Savon ammattiopistossa oppisopimusjohtaja Esko Kekkoseen. He keskustelevat käytännöistä mitä tulisi huomioida po. verkostoyhteistyössä.
- Esko Kekkonen on yhteydessä valmentaja Mikko Vepsäläiseen. Hän ottaa yhteyden kone- ja metallialan opettajaan. He keskustelevat käytännön valmennustoiminnasta ja sen liittymisestä työyhteisössä tapahtuvaan oppimiseen ja tietopuoliseen koulutukseen.
- Keskeisten toimijoiden verkosto on nyt muodostunut.
- Valmennettavan ja kouluttajatyönantajan välille solmitaan oppisopimus paikallisen koulutuksen järjestäjän toimesta. Tämä järjestäjä vastaa henkilökohtaistamisesta koulutustyöpaikassa ja tietopuolisessa koulutuksessa yhteistyössä kouluttajatyönantajan ja kone- ja metallialan opettajan kanssa. Valmentaja Mikko Vepsäläinen käy keskusteluja koulutustyöpaikalla ja tietopuolisen koulutuksen järjestäjän kanssa valmennustoiminnan liittymisessä muuhun tietopuoliseen koulutukseen. Osapuolet sovittavat näkemyksensä kokonaisuudeksi. Tästä muodostuu valmennettavan henkilökohtaistettu tietopuolinen koulutus- ja valmennuskokonaisuus.
Valmistavan koulutuksen tutkintotilaisuuksien ja valmennuksen rahoitus
Paikallinen oppisopimuskoulutuksen järjestäjä vastaa koulutuskorvauksesta työnantajalle, valmistavan tietopuolisen koulutuksen ja tutkintotilaisuuksien järjestämisestä ja opintososiaalisista eduista myös valmennuksen ajalta. Ylä-Savon ammattiopiston valmennusyksikkö vastaa huippuvalmennuksesta Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä avustuksella.
Sopimukset huippuvalmennustoiminnassa
Huippuvalmennustoimintaan muodostuu kaksi eri sopimuskokonaisuutta:
1. Oppisopimus, jonka liitteenä on henkilökohtaistetut työssä oppimissuunnitelma ja valmistavan tietopuolisen koulutuksen sisältö- ja toteutussuunnitelma. Tämän suunnitelman hyväksyy oppisopimuskoulutuksen järjestäjä.
2. Em. suunnitelmaan liitetään huippuvalmennuksen suunnitelma. Tämän kokonaisuuden vahvistavat allekirjoituksellaan oppisopimuskoulutuksen järjestäjä, huippuvalmennusyksikön hankevastaava Jori Kortetjärvi ja valmentaja Mikko Vepsäläinen.