MAARAKENNUS

 

Monien mahdollisuuksien Maarakennusala

 

Maanrakentamisen ala on jatkuvassa murroksessa. Monimuotoisuus on tullut entistä enemmän mukaan koulutukseen ja itse työhön. Enää ei riitä pelkästään koneella työskenteleminen työmaalla, vaan koneenkuljettajan rooliin kuuluvat lähes kaikki työt, mitä työmailla tarvitaan tai ainakin tieto siitä, miten ne toteutetaan ja valmiudet toimia tarvittaessa. "Samalla" kireässä kilpailumaailmassa on tärkeää ymmärtää työmaan taloudellisuus ja mistä voidaan milloinkin säästää, kuitenkin siten että työn lopputulos on vaaditun mukainen. 

 

Monipuolinen Maarakennusalan koulutus

 

Ylä-Savon Ammattiopistosta Iisalmesta valmistuu maarakennusalalle tulevia ammattilaisia. Osaavan henkilökuntamme mielestä alan koulutus on kehittynyt jatkuvasti, tällä hetkellä se sisältää sekä aikuisten että nuorten eri tutkintojen tasot. Lisäksi järjestetään erilaisia räätälöityjä koulutuspaketteja. Koulutus on myös uponnut otolliseen maaperään, sillä myös nuoriso on jälleen kiinnostunut raskaiden koneiden maailmasta ja opiskelija määrät ovat jatkuvassa kasvussa.

Ylä-Savon ammattiopistossa annetaan maarakennusalan koulutusta monipuolisella ja nykyaikaisella kalustolla. Käytössä ovat kaikki yleisimmät maarakennusalalla käytettävät konetyypit mm:

  • Tela- ja pyöräalustaiset kaivukoneet
  • Pyöräkuormaajat
  • Kaivurikuormaajat
  • Puskutraktorit
  • Dumpperit
  • Sorakasetti- yhdistelmät
  • Kuljetuslavetti
  • Huolto-autot

Tutkintotavoitteinen koulutus:

Muu koulutus

Kysy lisää!

 

Tarmo Voutilainen  

puh. 0400 793 187 

tarmo.voutilainen@ysao.fi

 

Ossi Räty

puh. 0400 793 181

ossi.raty@ysao.fi