Sosiaalipedagoginen hevostoiminta syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa – ammatillinen täydennyskoulutus (25 op)

Koulutus järjestetään yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten kanssa.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan lähtökohtana on ihmisen ja hevosen vuorovaikutus sekä yhteisö, jossa toiminta tapahtuu. Sosiaalipedagogian teoriasta nousevat myös toiminnan kolme peruselementtiä: yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja elämyksellisyys. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voidaankin määritellä sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on sosiaalisen kuntoutuksen muoto, joka on aikuisten ohjaamaa ja ennalta suunniteltua. Erotuksena ratsastusterapiasta sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa korostuu yhteisön vuorovaikutus ja tuki yksilönnäkökulman rinnalla. Toiminnan kohderyhmänä voivat olla sekä lapset, nuoret että aikuiset.

Järjestämispaikkakunta
Kuopio, Iisalmi ja Kiuruvesi

Sisältö
Koulutus koostuu seitsemästä lähiopetusjaksosta (7 x 2 pv), etätehtävistä, harjoituksista sekä kehittämistehtävän toteuttamisesta. Jaksot toteutetaan pääsääntöisesti pe-la niin, että teoriaopetus järjestetään Kuopiossa ja käytännön osuudet Iisalmessa ja Kiuruvedellä Ylä-Savon ammattiopiston Hingunniemen yksikössä.

Koulutuksen sisältö
  • Sosiaalipedagoginen teoria
  • Sosiaalipedagoginen ajattelu ja ammatillisuus
  • Sosiaalipedagoginen hevostoiminta erityisratsastuksen muotona.
  • Sosiaalinen kuntoutus ja hevostoiminta
  • Asiakastyö ja toiminnan suunnittelu
  • Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan sovellutuksia
  • Käytännön kehittämisprojektin toteutus
Kohderyhmä
Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi työelämässä jo toimiville sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammatillisen koulutuksen hankkineille, jotka haluavat syventää osaamistaan syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa. Koulutus soveltuu myös ratsastusterapeuteille, ratsastuksenopettajille ja -ohjaajille.
Koulutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi koulutukseen valittavilla tulisi olla kokemusta hevosten kanssa työskentelystä. Hevostaidot huomioidaan yhtenä valintakriteerinä aikaisemman koulutus- ja työkokemuksen rinnalla. Koulutuksen valinta tehdään aikaisemman koulutuksen, soveltuvan työkokemuksen ja haettavan koulutuksen hyödynnettävyyden perusteella.

Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on luoda uusia sosiaalisen kuntoutuksen palveluja hyödyntäen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan lähestymistapaa. Koulutus tarjoaa vankan tietoperustan sosiaalipedagogian teoriasta ja sen soveltamisesta asiakkaiden kanssa tehtävässä työssä.
Koulutuksen aikana toteutettavan kehittämisprojektin tavoitteena on siirtää tietoa ja menetelmiä käytäntöön sekä arvioida toiminnan vaikuttavuutta oman asiakasryhmän parissa.
 
Koulutuksen ajankohta
Katso seuraavan koulutuksen alkamisajankohta koulutuskalenterista (klikkaa tästä).

Haku
Hakeminen tapahtuu joko internetissä (klikkaa linkkiä koulutuksen ajankohta otsikon alla) tai voit myös tulostaa erillisen hakulomakkeen tästä.

Lisätietoja
Tuovi Huttunen
puh. 0400 793 135
tuovi.huttunen@ysao.fi