KIINTEISTÖ JA RAKENNUS
Rakennusalan tulevaisuuden näkymiä
Uudis- ja korjausrakentamista on aina, joten ala tarvitsee jatkuvasti ammattitaitoisia osaajia. Erityisesti korjausrakentaminen tulee lisääntymään lähivuosina mm. kerrostalojen ja julkisten rakennusten osalta. Suurin korjaustarve on 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa kiinteistöissä.
Lähitulevaisuudessa rakennusalan ammattihenkilöitä siirtyy paljon eläkkeelle. Osaavia ammattimiehiä ja –naisia tarvitaan nykyistä enemmän, ja tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan entistä monipuolisempaa osaamista.
Tekemällä ja opiskelemalla rakentajaksi
Ylä-Savon ammattiopiston aikuiskoulutusosasto tarjoaa monipuolista koulutusta rakennusalaa opiskeleville, alalla työskenteleville ja alalle tuleville henkilöille. Koulutus räätälöidään opiskelijoiden omien oppimistarpeiden mukaan aikaisempi koulutus ja työkokemus huomioiden.
Koulutus voi olla rakennusalan perustutkintoon tai talonrakennusalan ammattitutkintoon valmentavaa omaehtoista-, oppisopimus- tai työvoimapoliittista koulutusta. Koulutustarjontaan kuuluu myös talonrakennusalan omaehtoinen erikoisammattitutkinto. Lisäksi voidaan kysynnän mukaan järjestää lyhytkestoisia märkätila- ja rakennusturvallisuuteen liittyviä koulutuksia.
Rakennusalan koulutukset:
Talotekniikka-alan koulutus
Opiskele kiinteistönhoitajaksi
Tulevaisuudessa kiinteistöjen huoltoon ja ylläpitoon joudutaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota, sillä alan automaatio ja kaukokäyttö lisääntyvät. Ennakoiva ja toimiva kiinteistönhoito lisää rakennusten elinkaarta ja vähentää korjaustarvetta ja –kustannuksia.
Kiinteistönhoidon laitteiston ja automaation teknistyessä alan koulutuksen merkitys ja tarve kasvavat. Työnantajat edellyttävät työntekijöiltään ammatillista ja ajantasaista osaamista.
Kiinteistönhoidon tutkinnon suorittanut voi toimia kiinteistönhoitajana tai huoltomiehenä kiinteistöhuoltoalan yrityksissä. Työn kuva on laaja ja työ on itsenäistä.
Opiskele putkiasentajaksi
Putkiasentajan tehtäviä ovat lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteiden asennus ja korjaaminen. Työ on itsenäistä ja monipuolista tekniikan osaamista. Putkiasentaja työskentelee niin uudis- kuin korjausrakentamiskohteissa, jolloin joudutaan ottamaan huomioon työkohteiden erityisvaatimukset. Teknisten taitojen ja osaamisen lisäksi putkiasentajan ammattitaitovaatimuksiin kuuluvat asiakaspalvelutaidot, huolellisuus, tarkkuus ja asiakkaille annettujen lupausten pitäminen.
Talotekniikka -alan koulutukset:
• Kiinteistönhoitajan perustutkinto
• Kiinteistönhoitajan ammattitutkinto
• Putkiasentajan perustutkinto
•
Putkiasentajan ammattitutkinto
Kysy lisää!
Rakennusala:
Paavo Kainulainen, tutkintovastaava
puh. 0400 793 158
paavo.kainulainen@ysao.fi
Talotekniikka ja kiinteistö:
Seppo Puurunen koulutuspäällikkö
puh. 0400 793 177